UUTISIA

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtion avustuksen tänä vuonna seuraaville uimahallihankkeille:

  • Oulun kaupunki Oulun Vesiliikuntakeskus
  • Lappeenrannan kaupunki Lappeenrannan uimahalli
  • Viitasaaren kaupunki Uimahalli Simmarin laatoituksen uusiminen
  • Ylitornion kunta Ylitornion uimahallin ja kuntotalon peruskorjaus
  • Vuosaaren Urheilutalo Oy Pallo- ja allashallin peruskorjaus sekä uuden pihasaunan rakentaminen

Lahden uuden vesiliikuntakeskuksen hankesuunnitelma hyväksyttiin helmikuussa 2026.
Hankkeen suunnittelun on ollut käynnissä kevään aikana. Vesiliikuntakeskuksen rakentamiskustannukset ovat arviolta 38,3 milj. euroa ja viereen tulevan pysäköintitalon 9,7 milj. euroa. Vesiliikuntakeskuksen on tarkoitus valmistua kesällä 2030. Keskukseen tulee suunnitelman mukaan 50 metrin allas, kolme opetusallasta, monitoimiallas, kylmävesiallas, poreallas, vesiliukumäki, hyppytornit ja hyppyallas sekä kuntosali. Tavoitteena on 400 000 kävijää vuodessa.

Kotkaan on suunnitteilla uusi uimahalli nykyisen Uimala Katariinan paikalle urheilukeskukseen.
Hankkeen kokonaiskustannus on noin 33 miljoonaa euroa. Hankesuunnitelma on hyväksytty ja tavoitteena on käynnistää rakennushanke vuonna 2026. Suunnittelu ajoittuu vuosille 2026–2027, ja tavoitteena on saada uusi uimahalli käyttöön tämän vuosikymmenen lopulla. Samalla on tavoitteena peruskorjata myös maauimala hyppytorneineen ja katsomoineen.

Teksti: Paula Liinamaa
Kuva: ArkMill Oy